Minä historiantutkijana

Kuka minä olen? Virallisesti voisin sanoa, että olen jatko-opiskelija Jyväskylän yliopiston Historian ja Etnologian laitokselta, ja väitöskirjani aihe on Suomalaiset hienotaetehtaat osana eurooppalaista tiedonkulkua 1800-luvulta 1900-luvun alkupuolelle. Näiden kahden lauseen perusteella voin kuitenkin kertoa yllättävän paljon itsestäni. Ammatillisessa mielessä voisin todeta harjoittavani seuraavaksi itsereflektiota. Kyky olla tietoinen itsestään, suhteesta ympäristöön ja kyky reflektoida käynnissä olevia prosesseja alkaa olla sallittua myös historiantutkimuksen saralla. Tämä ei ollut aikaisemmin mahdollista, koska historiantutkimuksen tuli olla objektiivista, totuuteen pyrkivää tiedettä. Tutkijan tuli sulkea oma henkilökohtainen historiansa pois, ikään kuin sammuttaa itsensä, jotta tutkimuksessa saavutettaisiin mahdollisimman suuri totuudellinen pohja.

Kuka minä siis olen? Näistä kahdesta edellä mainitusta lauseesta voi jo helposti päätellä, että ilmeisesti historia kiinnostaa minua. Näin on ollut aina, ja jo ala-asteen viidennellä luokalla olin erityisen innostunut uuden oppiaineen alkamisesta. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin olen tekemässä tästä kiinnostuksen kohteesta itselleni ammattia. Omien juuriensa esiintuominen on suotavaa erityisesti historiantutkijalle. Kerrottakoon nyt kaikille, että olen kotoisin Pohjois-Savosta Leppävirralta. Synnyinseudulla on kuitenkin laajempaakin merkitystä, sillä suhde Leppävirtaan selittää osittain jopa väitöskirjani aihepiiriä. Yksi autonomian ajan hienotaetehtaista sijaitsi nimittäin Sorsakosken partaalla Leppävirran pitäjässä. Sorsakosken tehdasta tutkin jo pro gradu -tutkielmassani, jossa tarkastelin tehtaan isännöitsijän ja työväestön välistä  suhdetta vuosina 1898 - 1938. Kotiseuturakkaus näkyi siis jo ensimmäisessä akateemisessa opinnäytteessä ja sama suhde jatkuu myös väitöskirjan osalta. Sorsakoski on, Fiskarsin ja Nurmen hienotakomojen lisäksi, tutkimukseni kolmas tarkasteltava tehdas.

Alkuperäinen tarkoitukseni ei ollut kuitenkaan tutkia Sorsakosken, vaan Varkauden työväestöä.  Ja niille, jotka eivät tunne Varkauden historiaa, lienee paikallaan todeta, että Varkaus kuului vuoteen 1929 saakka Leppävirran pitäjään. Teknisesti olisin siis tuolloinkin tutkinut omaa kotiseutuani. Miksi sitten vaihdoin tutkimuskohdetta opiskelujeni alkuvaiheessa? Siksi, että Joensuun eli nykyisen Itä-Suomen yliopiston historia- ja maantieteiden laitoksen tohtori Arto Nevala oli tekemässä samaan aikaan laajaa tutkimusta, joka käsitteli varkautelaista työväestöä. Oli yksinkertaisesti helpompaa vaihtaa tutkimuskohdetta kuin miettiä tutkimuskysymykset uudelleen. Miksi olen päätynyt tutkimaan suomalaisten tehtaiden historiaa autonomian ajalla? Siksikö, että tehtaita tarkastelemalla on hedelmällistä osoittaa pienoiskoossa, kuinka suuria muutoksia suuriruhtinaskunnassa tapahtui reilun sadan vuoden aikana niin taloudellisesti, poliittisesti kuin yhteiskunnallisesti? Vai johtuuko kiinnostukseni kenties siitä, että Varkauden mummolani sijaitsi kirjaimellisesti kivenheiton päässä tehtaista? En tiedä, onko tähän edes olemassa lopullista vastausta.

Entä miksi Jyväskylä eikä Joensuu? Nokkelimmat voisi jo päätellä, että Joensuun kokoiseen kaupunkiin ei mahtunut kahta ihmistä, jotka halusivat tutkia samaa aihepiiriä. Toisen oli siis lähdettävä. Kyse ei kuitenkaan siitä, sillä kyllä Joensuuhun olisi mahtunut vaikka kolmekin saman aihepiirin tutkijaa. Syy oli niinkin yksinkertainen, että tuleva eli nykyinen vaimoni oli päässyt opiskelemaan historiaa Jyväskylän yliopistoon. Toisen oli siis muutettava.